Nopea matkustaminen
Muutamien vuosikymmenien kuluttua koko maailma saattaa olla kytköksissä samaan yliääni- ja alipaineputkien muodostamaan verkkoon, jonka esikuva ovat nykyiset suurkaupunkien metrokartat. Hyperloop on tyhjiöputkessa kulkeva kapseli, joka kiihdytetään magneettien avulla yli 1000 kilometrin tuntivauhtiin. Kyseessä on uusi kehitysvaiheessa oleva matkustusmuoto, jonka tavoitteena on kilpailla perinteisen juna- ja automatkustamisen sekä lentoliikenteen kanssa huomattavasti lyhyemmillä matkustusajoilla.
Hyperloop-radan toteutuminen kahden kaukanakin toisistaan sijaitsevan kaupungin välillä tekisi alueista käytännössä saman kaupungin eri osia. Esimerkiksi matka-aika Hyperloop-tyhjiöputkessa Helsingin ja Tukholman välillä olisi suunnitelmien mukaan vain 25 minuuttia. Radan myötä näistä pääkaupungeista tulisi yhdessä rataan linkittyvien muiden kaupunkien kanssa yksi suuri yhtenäinen talous- ja työssäkäyntialue. Jos ruuhka-aikana yksi henkilö lähtisi Helsingin keskustasta autolla kohti länttä ja toinen Hyperloopilla kohti Tukholmaa, olisi autoilija päässyt vasta kolmen kilometrin päähän Helsingissä, kun toinen olisi jo Tukholman asemalla.
Hyperloopin mahdollistama nopea matkustaminen saattaakin vaikuttaa radan varrella olevien kaupunkien asuntomarkkinoihin. Asuinpaikan valinta tulee entistä vapaammaksi, ja neliöhinnat määrittyvät uudestaan.
Lähe: Futures Platform