Turvallisuus
Turvallisuuden merkitys yhteiskunnassa on korostunut koko ajan, ja turvallisuuteen kohdistuu paljon uhkatekijöitä. Uhkia voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta, kuten kuljetusten, terrorismin, toimitilojen, tuoteväärennösten ja pandemian kannalta.
Kuljetuksiin kohdistuva rikollisuus lisääntyy, ammattimaistuu ja soluttautuu organisaatioihin. Kuljetusmäärien lisääntyminen ja toisaalta varastoinnin ja varmuusvarastojen määrän vähentyminen osaltaan lisää kuljetuksia ja mahdollisia kuljetusriskejä. Liikenneturvallisuus on luonnollisesti yksi logistiikkaturvallisuuden peruselementeistä. Liikenneturvallisuutta voidaan edistää liikenneympäristöä ja -käyttäytymistä parantamalla.
GPS-paikannus on yksi keino parantaa turvallisuutta, sillä GPS:n avulla tiedetään työkoneiden sijainti ja siten ajoneuvon luvaton käyttö paljastuu. Kuljetuksen ja ajoneuvon tilatieto siirtyy ajoneuvosta painonapeilla tai kosketintietona valvomo-ohjelmistoon. Esimerkiksi sabotaasihälytykset voidaan ohjata sovitulle henkilölle tai vartiointiliikkeeseen.
Yrityksille toimitilojen turvallisuus ja toimivuus ovat tuloksellisen liiketoiminnan sekä jatkuvuuden perusedellytyksiä. Toimitilojen turvallisuudessa on otettava huomioon rakenteiden turvallisuus. Myös esimerkiksi sähkön ja veden saannit on turvattava. Kameravalvonta, kulkuoikeudet ja kulunvalvonta- sekä hälytysjärjestelmät parantavat turvallisuutta. Paloturvallisuudesta huolehtiminen on ehdottoman tärkeää. Siinä auttaa esimerkiksi automaattinen sammutusjärjestelmä.
Tuoteväärennökset ovat merkittävä toimitusketjun turvallisuusuhka. Piratismi koskee mitä erilaisimpia tuotteita, kuten CD-levyjä, vaatteita, savukkeita ja autojen varaosia. Tuoteväärennöksiä pyritään estämään muun muassa erilaisilla tarroilla ja tunnistemerkinnöillä.
Alueelliset kriisit ja terrorismi saattavat lisääntyä lähivuosina. Myös maailmanlaajuinen pandemia voi haavoittaa toimitusketjut pitkäksi aikaa. Kriisin aikana toimituskyvystä ollaan valmiita maksamaan monin verroin enemmän kuin normaalitilanteessa. Esimerkiksi huolintaliikkeet voivat varautua henkilöstön mahdollisiin poissaoloihin huolehtimalla työntekijöidensä etätyömahdollisuuksista. Myös sopimukset kannattaa säännöllisesti tarkastaa, sillä kriisitilanteessa logistiikkayhtiö saattaa päätyä jakelemaan tavaraa kaupan ohi.
Riskejä voidaan tarkastella myös riskialttiiden tuotteiden näkökulmasta. Kuljetuksen kannalta tällaisia ovat erityisesti lasi, mittalaitteet, pakasteet, hedelmät, jalometallit ja arvoesineet sekä vaaralliset aineet. Ne vaativat hyvin huolellisen kuljetuksen, jossa myös muun muassa lämpötilavaatimukset otetaan huomioon.
Riskianalyysejä käytetään eniten tarjousasiakirjojen laadinnan, tarjousten analysoinnin ja vertailun sekä sopimusneuvottelujen yhteydessä. Liiketoimintariskeiksi luetaan tilanteet, joissa:
- toimittaja pystyy vapaasti hinnoittelemaan tuotteensa ja korottamaan hintoja
- toimittajan laadunhallinta epäonnistuu
- toimitusten pitkät läpimenoajat ja viivästykset johtuvat toimittajasta tai toimittajan vaikuttamismahdollisuuksien ulkopuolella olevista tekijöistä
- kilpailijoiden ostohintoja ei tunneta
- lopullinen hinta on määritelty eri tekijöiden vaihteluun perustuvilla hintaehtolausekkeilla
- kuljetuksissa ja huolinnassa on ongelmia
- kauppasopimuksessa on puutteita ja tulkinnanvaraisuutta
Riskienhallinnan näkökulmasta henkilöstön vaihtuvuuteen olisi tärkeä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota liike-elämässä. On yllättävän paljon yrityksiä, jotka eivät esimerkiksi ole nimenneet avaintyöntekijöilleenkään varahenkilöitä. Asiasta kysyttäessä toimitusjohtaja usein hämmästyy täydellisesti ja vakuuttaa, että ”Masa on ollut meillä jo 20 vuotta ja hän meillä myös pysyy”. Toisaalta vaikka työntekijä ei irtisanoutuisikaan, on aina syytä ottaa huomioon työntekijän mahdollinen sairastuminen, vammautuminen tai kuolema.
Riskienhallinnassa tärkeää on myös tuotteiden jäljitettävyys tavaraketjussa. Esimerkiksi tavarantoimittajia voidaan velvoittaa olemaan yhteyksissä asiakkaisiinsa, jos ne huomaavat toiminnassaan jotain poikkeavaa. Tuote vedetään pois markkinoilta, jos se on virheellinen tai laatu on poikkeava. Tuote voi olla myyntikelvoton esimerkiksi terveysuhan vuoksi.
Yritykset investoivat merkittäviä summia vartiointi- ja turvallisuuspalveluihin. Toimitusketjuun sisältyvien riskien hallinta on kuitenkin syytä optimoida niin, että riskienhallinta maksaa mahdollisimman vähän. Käytännössä kannattaa hyväksyä tietty epävarmuus- ja riskitaso, sillä esimerkiksi vakuutusten kautta saavutettava riskittömyys tulee erittäin kalliiksi.
Lähde:
Logistiikan maailma: Toimitusketjun riskienhallinta