Toinen nimitys ilmiölle on yhteiskuluttaminen (englanniksi collaborative consumption). Ilmiön tavoitteena on antaa yhä useammalle mahdollisuus kuluttaa tavaroita ilman että jokainen joutuisi tavaran itse ostamaan. Samaan aikaan tavaran käyttöaste nousee ja käyttäjät osallistuvat kestävään kehitykseen. Jakamistaloudesta tai samasta ilmiöstä käytetään lisäksi useita muita termejä, kuten vaihdanta-, vertais-, välitys-, yhteistyö-, yhteistoiminta-, kansalais-, osallisuus-, käyttöoikeustalous ^[3][2]. Jakamistalouden käsitteestä ja sen alasta ei ole yksimielisyyttä^[2].

Käsitettä jakamistalous käytetään erityisesti silloin, kun internet mahdollistaa jakamiseen, vaihtamisen, vuokraamisen tai vastaavan. Jakamistaloutta voidaan pitää yhdistelmänä ikiaikaisia yhteisöllisiä tapoja toimia sekä nykyteknologian mahdollistamia moderneja yhteydenpidon muotoja.

Esimerkkejä jakamistalouden palveluista ovat taxipalvelu Uber, asunnonvuokrauspalvelu Air b’n’b ja yhteiskäyttöautot.

Jakamistalouden viittaa käsitteenä vajaakäytössä olevien resurssien – henkisten ja fyysisten voimavarojen sekä erilaisten tuotannontekijöiden – mahdollisimman hyödylliseen ja tehokkaaseen käyttöön useiden eri ihmisten kesken. Jakamistalous on taloustieteellisin termein nimenomaan pääoman käyttöasteen nostamista. Täten keskeistä jakamistaloudesta puhuttaessa keskeistä ei olekaan omistaminen vaan käyttöoikeus ja sopimukset toimijoiden välillä.  Käyttäjän ei tarvitse omistaa kaikkea tarvitsemaansa vaan voi olla järkevämpää hankkia pelkkä käyttöoikeus. Näin jakamistaloudessa voi syntyä erilaisten resurssien vaihdantaan keskittyviä luottamukseen perustuvia yhteisöjä.