KUUKAUDEN ILMIÖ: CLEANTECH JA KIERTOTALOUS
Varsinais-Suomen Ennakointiakatemian kevään meri- ja teknologiateollisuutta sivuavissa tulevaisuustyöpajoissa cleantech ja kiertotalous arvioitiin keskeisiksi tuotantoa, taloutta ja kulutusta tulevaisuudessa muovaaviksi ilmiöiksi.
Cleantech tarkoittaa ympäristöystävällisiä ja tehokkaita teknologiaan perustuvia ratkaisuja, jotka mahdollistavat kestävän tuotannon ja kulutuksen. Kiertotalous taas on nouseva tuotantomalli, jolla pyritään vähentämään jätettä ja saasteita suunnittelemalla materiaalivirtojen kulkua kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kiertotaloudessa hyöty saavutetaan järkevien prosessien, uusien teknologioiden ja materiaalien, tehokkaan kierrättämisen ja energiasäästöjen avulla.
Varsinais-Suomessa kehitetään ympäristöystävällisiä teknologioita ja kiertotaloutta
Ennakointiakatemian työpajoissa käydyissä keskusteluissa varsinaissuomalaisilla yrityksillä ja oppilaitoksilla nähtiin olevan runsaasti annettavaa puhtaiden teknologioiden kehitykseen, tuotantoon ja osaamispääoman kasvattamiseen, sillä Varsinais-Suomessa on jo nykyisellään merkittävissä määrin alan osaamista. Esimerkiksi pelkästään Turun seudulla toimii yli 100 erikokoista teknologiayritystä, jotka kehittävät tai hyödyntävät ympäristöystävällisiä teknologioita, prosesseja, palveluita tai tuotteita.
Työpajoissa arvioitiin, että voimakkaasti kasvavat liiketoimintamahdollisuudet odottavat niitä varsinaissuomalaisia yrityksiä, jotka pystyvät tarjoamaan materiaali- ja energiatehokkaita ratkaisuja sekä vastaamaan uusiin päästövaatimuksiin ja myymään kehittämiään teknologioita maailmanlaajuisesti.
Myös kiertotalouteen liitettiin suuria bisnes- ja liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia. Turun Ammattikorkeakoulussa toimii esimerkiksi kiertotalouden liiketoimintamallit -niminen tutkimusryhmä, joka keskittyy kiertotalouden liiketoiminnan vahvistamiseen Varsinais-Suomessa yhdessä alan yritysten kanssa. Tulevaisuuden kärkenä on löytää uusia ratkaisuja siihen, kuinka tuotteiden omistamisesta voidaan siirtyä palveluiden tuottamiseen ja jakamistalouteen.
Yhteistyötä yli toimialarajojen
Työpajoissa pidettiin keskeisenä, että ympäristöteknologinen näkökulma huomioidaan maakunnassa kaikilla koulutusasteilla, jotta voidaan varmistaa tarvittavan osaamisen riittävyys sekä kasvattaa tietoisuutta kestävästä ja ympäristöystävällisestä muutoksesta. Korkeatasoinen ja monialainen osaaminen sekä toimijoiden välinen yhteistyö nähtiin varsinaissuomalaisen vihreän kasvun paikallisiksi kivijaloiksi. Mahdollisuuksien nähtiin liittyvän kanssakäymiseen yli toimialarajojen: toisen jäte voi olla toisen raaka-aine.
Työryhmissä arvioitiin, että varsinaissuomalainen älykäs osaaminen luo lisämahdollisuuksia kiertotalous- ja cleantech- tuotteiden ja palveluiden vientiin. Varsinais-Suomessa ilmastonmuutoksen ja ympäristön saastumisen haasteisiin halutaankin vastata kiertotaloudella sekä puhtailla teknologioilla, jotka mahdollistavat tehokkaat ja ympäristöystävälliset ratkaisut niin paikallisesti kuin globaalistikin. On siis innovaatioiden paikka, jotta Varsinais-Suomi on ympäristöystävällisen kehityksen kärkijoukoissa myös jatkossa.
Lähteitä:
https://www.futuresplatform.com/
https://ek.fi/syty-kiertotaloudesta/
https://turkubusinessregion.com/karkialat/cleanturku/
Kirjoittaja:
Otto Kanervo
Tietopalveluasiantuntija,
Ennakointiakatemia,
Varsinais-Suomen Liitto
Kuva: Otto Kanervo
Clewer – clean water technologies (https://www.clewer.com/)