Kehitä osaamista – saat maakuntaan elinvoimaa!

Kehitä osaamista – saat maakuntaan elinvoimaa!

Kuva: JOE-hankkeen aloitus. Koolla työkokonaisuuksien vetäjät Turun AMK, Raseko, Novida, Åbo Akademi, Linnasmäen opisto ja Turun kaupunki.

Maakunnan elinvoimaan ja yritysten kasvuun tarvitaan osaavaa työvoimaa. Selkeä vaatimus – mutta edellyttää laajoja toimia. Esimerkiksi ennakoivaa koulutussuunnittelua, jossa tarkennetaan yrityksille relevantteja osaamisia. Tai osaamispolkujen rakentamista ilman tutkintoa oleville tai työllistymisen tueksi. Selkeitä ohjaus- ja tukipalveluja uralle pääsemiseksi. Ylipäätään maakunnan osaamistason nostamista ja jatkuvan oppimisen mahdollistamista kaikille.
Näihin ja moniin muihin toimiin tarttuu nyt Jatkuvan oppimisen ekosysteemi -hanke, JOE.

JOE-hankkeen tunnuskuvassa kuljetaan osaamispoluilla ja tehdään tuottavuusloikkaa.

Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan tässä työikäisten osaamisen kehittämistä. Jatkuvaa oppimista toteutuu paljolti työpaikoilla ja työn ohessa, samoin yhtä lailla eri koulutusmuodoissa. Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa opiskelee vuosittain Suomessa noin 170 000 aikuista, ja avoin ammattikorkeakoulu ja yliopisto tavoittavat yhteensä yli 200 000 lisäkouluttautujaa. Vapaa sivistystyö on Suomen suurin aikuisten kouluttaja noin miljoonan opiskelijan vuosivolyymillään.

Miksi jatkuvaan oppimiseen pitää tarttua nyt?

Pienenevät ikäluokat, tuottavuuden lasku, työvoimapula, kohtaanto-ongelma ja korkea eläkepoistuma työelämästä – siinä monta visaista ongelmaa, jotka hidastavat koko Suomen ja myös oman maakuntamme kasvua. Työikäisten jatkuvan oppimisen kehittämisen JOE-hanke hakee tähän ratkaisuksi osaamistason nostamista.

Jatkuvan oppimisen JOE-hanke käynnistyi maaliskuussa, Kick Off järjestettiin Naantalissa.
Jatkuvan oppimisen JOE-hanke käynnistyi maaliskuussa 2024. 

Tällä hetkellä työssä oleville tarvitaan lisä- ja täydennyskoulutusta, jotta he voivat jatkaa työssään osaajina. Uusissa, avautuvissa työpaikoissa koulutustaso on usein korkeampi, kuin työllisillä nyt. Koulutussuunnittelua varten JOE-toimijat vahvistavat entisestään oppilaitosten ja yritysten hyvää yhteistyötä ja ennakointia, jotta koulutusten työelämärelevanssi toteutuu.

 

On myös nostettava työttömiä työnhakijoita, työelämän ulkopuolelle jääneitä ja pelkän perusasteen varassa olevia henkilöitä takaisin työelämään, nimenomaan jatkuvan oppimisen toimilla. Tarvitaan uusia osaamispolkuja, joita pitkin edetään ja kerrytetään osaamista. Lisäksi JOE-ryhmä aikoo rakentaa myös oppijan ohjaus- ja tukipalvelut entistä sujuvimmiksi. Yksilön näkökulmasta lisäämme hyvinvointia ja osallisuutta.

 Varsinais-Suomessa jatkuvaa oppimista kehitetään yhteisvoimin

Jatkuvan oppimisen Varsinais-Suomea ovat rakentamassa kaikki keskeiset toimijat, kaikkiaan lähes 30 organisaatiota: ammatillisia oppilaitoksia, yliopistoja ja korkeakouluja, vapaan sivistystyön edustajia, työelämän edustajia ja viranomaisia.

– On ollut upeaa nähdä, miten jatkuvan oppimisen ekosysteemin suunnittelu innosti alusta saakka kaikkien eri koulutustasojen toimijoita. Ylätason tavoite on vahvistaa maakunnan elinvoimaa koulutus- ja osaamistasoa nostamalla. Sitä tavoitellessa tarvitsemme mukaan todella monipuolisesti erilaisia osaamispalveluiden tuottajia, joista jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä palapelissä Tällä tavalla myös sopivaa tarjontaa löytyy kaikille, aiemmasta koulutustasosta ja osaamisesta riippumatta.  Sopivalla koulutuksella ja riittävällä osaamisella tehdään Varsinais-Suomessa työllisyyden ja tuottavuuden loikka, sanoo hankepäällikkö Niina Salonen, Turun kaupungilta.

Jatkuvan oppimisen alueellinen yhteistyöryhmä on käynyt vuoropuhelua viime syyskuusta saakka JOY-hankkeen myötä ja rakentanut kumppanuuteen pohjautuvan jatkuvan oppimisen vision.  Nyt ryhmä suunnittelee erilaisia strategisia toimenpiteitä liittyen osaamispolkujen kehittämiseen, yhteiseen ennakointiin ja tiedolla johtamiseen. JOE-ryhmä jatkaa tätä työtä, ja vie suunnitelmia toteutuksiksi asti tulevien reilun kahden hankevuoden aikana.

JOE -hanketyöryhmä. Paula Kairinen ja Elina Siivonen, Novida, Taru Ikäheimo ja Kati Runola, Raseko, Katja Mäkinen, Timo Halttunen ja Krista Holopainen, Turku AMK, Juha Kaivola, Linnasmäen opisto, Mona Riska, Eija Laitinen ja Majlen Saarinen, Åbo Akademi sekä Niklas Lättilä, Anneli Frantti, Niina Salonen ja Peter Ulmanen, Turun kaupunki.

JOE-hankkeen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto. Hankeaika on 3/2024 – 6/2026.

Lisätiedot: Hankkeen projektipäällikkönä toimii Anneli Frantti @turku.fi
Kuvat: Niklas Lättilä