Miten huomata yhä moninaisempaa osaamista?

Miten huomata yhä moninaisempaa osaamista?

Kun puhutaan osaamisesta, puhutaan usein työvoimapulasta, kohtaannosta, osaamisvajeesta ja osaamisen riittämättömyydestä. Eikä ihme, sillä yhteiskunnassamme puhe kääntyy usein työvoiman tarpeeseen ja siihen, että kasvua varten kaivataan yhä lisää osaajia. 

Entä, jos tarkastelukulma olisi toisenlainen? Jos puhuisimme siitä, mitä osaamista meillä jo on ja kuinka moninaista se on, ja että uutta osaamista syntyy jatkuvasti. Näin ajatellen osaamisessa ei ole kyse vain koulutuksesta, ammatista ja tutkinnosta, vaan kaikista tiedoista, taidoista ja kokemuksista, joita meille on kertynyt.

Sitran ”Osaaminen näkyviin” -viikoilla heräteltiin elokuussa 2021 työikäisiä suomalaisia huomaamaan moninaista osaamistaan ja pohtimaan sen merkitystä itselleen. Tätä ennen oli jo toteutettu Elinikäinen oppiminen Suomessa -kysely sekä 60 dialogin sarja osaamisen huomaamisen aiheesta.

Nyt työ osaamisen näkyviin saamiseksi jatkuu. Tuore Harri KetamonJohanna Ollilan ja Laura Paason kirjoittama ”Miten huomata yhä moninaisempaa osaamista?” -muistio nostaa esiin osaamisen huomaamiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Muistio on julkaistu helmikuussa 2022.

Myös Varsinais-Suomen Ennakointiakatemia on julkaisussa esillä yhtenä esimerkkinä, kun puhutaan osaamisen ennakoinnista. Merkittävä mahdollisuus julkaisun kirjoittajien mukaan on, että oppiminen ja osaamisten hankkiminen nähdään yhteiskunnan tärkeimpänä investointina tulevaisuuteen.

Sitran johtava asiantuntija Milma Arola ottaa kantaa muistioon blogikirjoituksessaan ”Mistä puhumme, kun puhumme osaamisesta”. Arolan blogi on myös hyvä tiivistys julkaisun sisällöstä.