Koulutus

Varsinais-Suomessa opiskellaan vuosittain tuhansia tutkintoja

Varsinais-Suomessa lukiokoulutuksessa on kaikkiaan noin 8 300 opiskelijaa. Lähes puolet heistä, eli 4 100 lukiolaista opiskeli Turun lukioissa. Ylioppilastutkinnon suorittaneita oli noin 2 500.

Ammatillisessa koulutuksessa koko maakunnassa opiskelee noin 26 000 opiskelijaa. Ammatillisia tutkintoja suoritettiin 6 200. Ammatilliset tutkinnot (perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto) ovat osaamisen hankkimistavasta riippumattomia, ja niitä suorittavat sekä nuoret että aikuiset. Osaamista voi hankkia eri tavoin oppilaitoksessa ja työpaikalla ja tutkinnon voi suorittaa oppilaitoskoulutuksessa tai oppisopimuksena.

Varsinais-Suomen ammattikorkeakouluissa on lähes 12 000 opiskelijaa, tutkintoihin valmistuvia on noin 2 000. Turun ammattikorkeakoulusta valmistui opiskelijoita toiseksi eniten Suomessa viime vuonna, vain Helsingin Metropoliasta valmistui enemmän. Turun ammattikorkeakoulun mukaan lähes 70 prosenttia valmistuneista työskentelee yhä Varsinais-Suomen alueella viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Lisäksi kolme neljästä valmistuneesta työllistyy maakuntaan heti valmistumisen jälkeen.

Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa opiskelee Varsinais-Suomessa lähes 19 000 opiskelijaa. Alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja sekä lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja suoritettiin 4 200.

Lisää koulutustilastoja löytyy Opetushallituksen sivuilta.

Opiskelijat, tutkinnon suorittaneet ja nuorisoikäluokat