Tulevaisuusapajat alkavat – signaalisessiot käyntiin!

Tulevaisuusapajat alkavat – signaalisessiot käyntiin!

Varsinais-Suomen Ennakointiakatemia yhdessä Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa käynnistävät uutena toimintamuotona säännöllisesti toistuvien signaalisessioiden sarjan ja niiden tuloksia merkityksellistävät Tulevaisuusapajat.

Tavoitteena ovat säännönmukaisesti toistuvat tilaisuudet, joissa alueen toimijat yhdessä työstävät ajankohtaisia tulevaisuusilmiöitä ja merkityksellistävät niitä pääosin Varsinais-Suomen näkökulmasta. Tulevaisuuden aikajänne on tilanteesta riippuen noin 10-15 vuotta eteenpäin.

Signaalisessiot ovat noin 90 min pituisia verkkotilaisuuksia, joissa pyritään havainnoimaan ja tunnistamaan Suomen mutta erityisesti Varsinais-Suomen kannalta tärkeitä ilmiöitä/signaaleja. Tulevaisuusapajat on puolen päivän pituinen tarkasteluja syventävä, merkityksellistävä ja jalkauttava tilaisuus.

Yhdessä työelämäfoorumit ja tulevaisuusapajat muodostavat Ennakointiakatemian jatkotyön perustan. Tavoitteena on näiden työmuotojen pohjalta kyetä tuottamaan mm. uusia koulutustuotteita, tukemaan alueen elinkeinoja sekä myös hankkeistamaan eri kehitysaihioita. Pääasiallisena tulokulmana tilaisuuksissa ovat osaaminen ja koulutus sekä elinkeinojen kehitys mutta myös laajempi tarkastelu on mahdollinen tilanteen mukaan.

Alustavat painopisteet syksyllä 2025/alkuvuonna 2026:

  • Turvallisuus: huoltovarmuus, varautuminen ja resilienssin kasvattaminen, puolustusteollisuuden kasvu ja energiaratkaisut (mm. alueellinen omavaraisuus)
  • Teknologiakehitys: AI, älykkäät ratkaisut ja teknologiset ratkaisut ylipäätään
  • Kestävyyssiirtymä (Ekologinen kestävyys, sos. oikeudenmukaisuus, taloudellinen ja rakenteellinen muutos ja linkki mm. huoltovarmuusasioihin)
  • Mistä tulevaisuuden työntekijät (mm. väestönkehitys, maahanmuutto, liikkumattomuus/terveys/työkyky)

Syksyn 2025 ja alkuvuoden 2026 aikataulu:

  • Signaalisessio I perjantaina 7.11 klo 08.30-10.00
  • Signaalisessio II torstaina 4.12 klo 08.30-10.00
  • Tulevaisuusapajat I keskiviikkona 21.1.2026 klo 12.00-16.00

Lisätiedot:

Esa Högblom
Erikoissuunnittelija
Varsinais-Suomen liitto
etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi

Ira Ahokas
Tutkimuspäällikkö, Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskus
irsuah@utu.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.