Ennakointitietoa on saatavilla, mutta sen hyödyntäminen osana arjen työtä ei suju helposti. Keskustelussa mietittiin, miten hyödynnettävyyttä voisi parantaa.
Ryhmässä katsottiin, että ennakointi on liitettävä osaksi jonkun henkilön työtehtävää, jotta siitä saadaan organisoidumpaa ja hyödynnettävämpää. Muutamassa organisaatiossa näin on jo toimittu, mikä helpottaa ennakointitiedon viemistä esimerkiksi johdon tai tiimien työhön. Samalla ennakointi asiana tulee tutuksi ja henkilöstö alkaa ottaa vastuuta ennakointitiedon käyttämisestä oman työnsä tukena.
Pelkkä organisointi ei kuitenkaan riitä, vaan ennakointikyvykkyyteen kaivataan myös koulutusta. Opettajien osalta opetettavat aineet, esimerkiksi tekniikka, kehittyvät niin nopeasti, että on haasteellista pysyä kehityksessä mukana, saatikka edellä. Laadullista ennakointitietoa olisikin hyvä hyödyntää myös opettajien täydennyskoulutuksessa, jotta opettajien asiantuntemus pysyy ajan tasalla. Yhtä lailla ennakointikykyä tarvitaan myös ohjaushenkilöstölle. Mitä voi kertoa opiskelijoille esimerkiksi tulevaisuuden osaamistarpeista ja aloista?
Tästä ennakointikyvykkyyttä lähdettiin vielä laajentamaan: Entä, jos ennakointi otettaisiin oppiaineeksi jo peruskoulussa ja opiskelu jatkuisi toisella asteella mm. ammatillisten ytojen myötä.
Keskustelijat miettivät myös, millaista ennakointitietoa haluttaisiin käyttää. Nähtiin, että ennakointitietoa pitäisi osata priorisoida käyttötarkoituksen mukaan. Yhden selkeän puutteen esittivät ruotsinkieliset koulutustoimijat, jotka kokivat, että ennakointidataa ruotsinkielisestä työelämästä ja osaamistarpeista ei juurikaan ole.
Keskustelun vetäjinä toimivat:
Paula Kairinen, kehityspäällikkö, Novida
Elina Siivonen, lehtori, Novida
Esa Högblom, erityisasiantuntija, Varsinais-Suomen liitto
Tutustu myös muihin Osaamisesta ja työllisyydestä elinvoimaa -tilaisuuden keskusteluihin (lyhyet koosteet):
- Kaksikielisellä työpaikalla arvostetaan sekä suomea että ruotsia
En tvåspråkig framtid för att mötas i äldreomsorgen - Oppilaitokset tukemaan PK-yritysten kasvua
- Ennakointi pitää organisoida työtehtäväksi
- Kuka maksaa henkilöstön kouluttautumisen?
- Maahanmuuttajien osaamista kartoittamaan haluttaisiin työnantajat mukaan
- Saisiko olla oppisopimusta, paketoituna tuotteena?
Varsinais-Suomessa jatkuvaa oppimista vahvistetaan vuosina 2024–26 Euroopan unionin osarahoittamalla JOE-hankkeella. JOE-hanke vastasi tilaisuuden järjestelyistä.