Työryhmien Skenaarioiden Tausta

Skenaariot hahmottelevat tulevaisuuden kulkua

Keväällä 2022 työryhmät ovat tehneet skenaariotyötä, eli hahmotelleet toimialan vaihtoehtoisia ja mahdollisia tulevaisuuksia. Pohjana ovat olleet viime syksynä tehdyt tulevaisuuskuvat, joista nyt on palattu taaksepäin (backcasting) ja mietitty, mitä pitäisi tapahtua, jotta tietynlainen tulevaisuuskuva (esim. toivottava) toteutuisi.

Skenaarioita on tehty toimialoittain neljä kappaletta. Ajanjaksoina ovat lähitulevaisuus 2022–2025 sekä tulevaisuus vuosina 2026–2030 eli skenaarioita on rakennettu keskipitkän aikavälin ennakointityöstä käsin. Näihin molempiin ajanjaksoihin kohdistuvia päätöksiä ja valintoja teemme jo parhaillaan tässä hetkessä.

  • Utopia eli toivotun mukainen tulevaisuus, asiat etenevät hyvin ja toivotusti
  • Dystopia eli ei-toivottava tulevaisuus, taantuminen, asioiden pysähtyminen
  • Nykytilan jatkumo -tulevaisuus, normaalitilanne, ei yllätyksiä suuntaan eikä toiseen
  • Mullistus, täysin yllätyksellinen tulevaisuus

Skenaarioiden avulla ei pyritä toimialojen tulevaisuuden ennustamiseen, vaan tuomaan näkyväksi mahdollisia muutoksia ja tapahtumakulkuja sekä avartamaan näkemyksiä.

Työryhmien työstämät skenaariot ovat kuvauksia toimialojen toimintaympäristöjen mahdollisista ja vaihtoehtoisista tulevaisuuksista Varsinais-Suomessa vuoteen 2030. Skenaarioita ei ole tarkoitus koitus asettaa todennäköisyys- tai preferenssijärjestykseen, vaan tarkastella skenaarioiden muodostamaa kokonaisuutta. Tulevaisuudessa todentuvat tapahtumakulut ovat usein yhdistelmiä eri skenaarioista.

Toimialakohtaiset skenaariot on kirjoitettu ennen globaalin turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttumista. Jälkikäteen on huomioitu uudenlainen tilanne esimerkiksi ylimääräisellä Ukrainan sodan vaikutuksia toimialalle käsittelevällä dialla.

Lähteet:

Aalto, H.-K., Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M. & Pöllänen, M. (toim.) 2022. Tulevaisuuden tutkimus tutuksi – Perusteita ja menetelmiä. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen verkostoakatemian julkaisuja 1/2022. Turun yliopisto.

Rubin, A. (2004). Tulevaisuudentutkimus tiedonalana. TOPI – Tulevaisuuden tutkimuksen oppimateriaalit. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto.  http://tulevaisuus.fi