Opetuksessa ja oppimisessa tekoäly sopii apuriksi muttei päälliköksi (syyskuun tilaisuuden materiaalit)

Opetuksessa ja oppimisessa tekoäly sopii apuriksi muttei päälliköksi (syyskuun tilaisuuden materiaalit)

Varsinais-Suomen Ennakointiakatemiassa ennakoidaan syksyllä 2024 tekoälyosaamisen tulevaisuutta. Näkökulmana syyskuun verkkotyöpajassa oli tekoäly opetuksessa, jonka jälkeen lokakuussa tarkastellaan yritysten näkökulmasta tekoälyyn liittyviä mahdollisuuksia sekä osaamistarpeita. Marraskuussa vuorossa on tekoälyn etiikkaa ja medialukutaitoa käsittelevä työpaja. Joulukuussa AI-aihetta nivotaan yhteen Ennakointifoorumissa.

Syyskuun 4.9.2024 tilaisuuden asiantuntijapuheenvuoroissa nousivat esille tekoälyn moninaiset mahdollisuudet ja myös uhat osaamisen ja koulutuksen kehittämisessä. Tekoälysovellukset voivat toimia sekä opetuksen että oppimisen apuvälineinä, kunhan paino on sanalla apu. Keskeistä on kyetä hahmottamaan tekoälylle oikea toimintaa tukeva rooli ja rajoitteet.

Tutustu esityksiin otsikkojen linkeistä (alla).

Tekoäly voi tuottaa merkittävää tehostumista sekä opetukselle että oppimisprosessille oikein käytettynä. Tekoälyn avulla voidaan tarjota mielekkäämpiä ja monipuolisempia tehtäviä ja jopa tasata oppimiseroja. Tekoäly voi myös merkittävästi säästää toimijoiden aikaa oikein käytettynä. Tekoälysovellusten laaja kirjo nähdään haasteena alasta riippumatta. Myös palvelujen maksullisuus voi olla käyttöä rajoittavaa.

Osa oppilaista on tekoälyn käyttäjinä edellä opetusta, mikä sekin haastaa opettamista. Lisäksi tekoäly voi myös eriarvoistaa niin oppilaitoksia kuin opiskelijoita, mikäli asia omaksutaan kovin eriaikaisesti.

Tekoäly edellyttää opettajalta selkeitä ohjeistuksia ja usein on välttämätöntä tarkistaa tekoälyllä saavutetut tuotokset. Tämä on aikaa vievää ja lisää opettajien työmäärää. Lähtökohtaisesti tekoälyn mahdollisuudet nähtiin merkittävimpinä kuin uhat.

Esitykset alla otsikoihin linkitettynä:

12.00          Tilaisuuden avaus

12.10            Miten tekoäly vaikuttaa oppilaitoksiin / Mika Suutari, Head of Learning Environment Development, Turun AMK

12.40           Suurten kielimallien hyödyntäminen opetuksessa ja ohjelmoinnissa / Juuso Rytilahti, projektitutkija, TY

13.10            Tekoäly toisen asteen ammattiopetuksessa / Case Turun ammatti-instituutti

Tuntiopettaja Vili Waaramäki ja lehtori Tuomas Martikkala

13.40              Tekoäly uudistaa opetussuunnitelmia / Case Turun AMK/Tero Reunanen, Koulutus- ja tutkimuspäällikkö, ICT, Turun ammattikorkeakoulu

Tauko

14.15                Työskentelyä / Ilmiöt ja muutostekijät oppilaitoksissa

15.30                Työskentelyn yhteenvedot. Pienryhmissä pohdittiin tekoälyn vaikuttavuutta. Tuloksia hyödynnetään jatkotyössä.

15.45                Päätös. Seuraava yhteistilaisuus on 9.10.2024.

Lisätiedot

Esa Högblom

Erikoissuunnittelija | Specialplanerare
+358 407760310
Varsinais-Suomen liitto | Egentliga Finlands förbund
www.varsinais-suomi.fi